Maalaiskomediaa - Fingerpori rautalangasta 31.8.2024

 

Avaruusolioilla maalais- etuliite tarkoittaa eri asiaa kuin tavallisesti. Maalais- tarkoittaa tavallisesti maaseudulla tapahtuvaa, mutta avaruusolioiden näkökulmasta maalais- tarkoittaakin Maassa eli Maapallolla olevaa. Strippi 5395.

Juureen leivottua leipää - Fingerpori rautalangasta 30.8.2024

 

Juureen leivotun leivän luulisi tarkoittavan, että leivän leipomiseen on käytetty hiivan sijaan hapanjuurta. Tällä kertaa juureen leivotulla on kuitenkin toisenlainen merkitys, sillä Allan on leiponut eli hakannut pahanmakuisena pitämänsä leivän puun juurelle. Strippi 5324.

Kahden viikon pakoilu - Fingerpori rautalangasta 29.8.2024

 

Uutisista voisi päätellä, että vankikarkuri pakoili poliisia kahden viikon ajan, mutta yllättäen asian todellinen laita onkin se, että karkurin löytänyt poliisi oli edeltävästi pakoillut töitään kahden viikon ajan. Strippi 5323.

Välilevyn pullistuma - Fingerpori rautalangasta 28.8.2024

 

Kun radiojuontaja laittaa ohjelman väliin soimaan musiikkia, eli "välilevyn", osoittautuu että kyseisessä levyssä on pullistuma. Paikalla oleva lääkäri toteaa, että juontajalla on välilevyn pullistuma, mikä tavallisesti viittaa selkärangan nikamien välissä olevien välilevyjen vikaan, mutta tällä kertaa kyse onkin siis radio-ohjelman välissä soitettavan cd-levyn pullistuneisuudesta. Strippi 5322.

Ajoneuvosi on katsastutettava - Fingerpori rautalangasta 27.8.2024

 

Päivän stripissä Allan ymmärtää katsastuttamisen väärin, sillä sen sijaan että hän veisi auton katsastusasemalle, hän vie auton kadun ihmisten katseltavaksi. Strippi 5321.

Pakko peruuttaa - Fingerpori rautalangasta 26.8.2024

 

Kun Heimo kuulee vaimolta, että reissu Allanin mökille on pakko peruuttaa, tämä tarkoittaa tietenkin että mökkireissu täytyy perua. Heimo ymmärtää asian kuitenkin omalla tavallaan ja tulkitsee että ajomatka Allanin mökille täytyy ajaa peruuttamalla eli perä edellä. Strippi 5320.

Vastaan otto - Fingerpori rautalangasta 24.8.2024

 

Heimo huomauttaa, että kyltissä oleva teksti "vastaan otto" on kirjoitettu väärin, eli tekstin kuuluisi olla yhdyssana. Osoittautuu kuitenkin, että tekstin tarkoitus ei olekaan vastaanotto, vaan kyltti kertoo että vastaanottovirkailija vastaa "otto". Strippi 5319.

Lintujen levähdyspaikka - Fingerpori rautalangasta 23.8.2024

 

Päivän stripissä sekoittuvat lintujen levähdyspaikka ja autoilijoiden levähdyspaikka. Lintujen levähdyspaikka tarkoittaa tavallisesti järveä tai muuta vesistön osaa, jota linnut voidat käyttää lepopaikkana muuttomatkallaan. Stripissä linnut saapuvat kuitenkin levähdyspaikkaan lentämisen sijaan autolla, mikä viittaa autoilijoille tarkoitettuun taukopaikkaan. Strippi 5318.

Kloonatut dinosaurukset - Fingerpori rautalangasta 22.8.2024

 

Kun Heimon katsomassa scifi-elokuvassa on kloonattuja dinosauruksia, luulisi tämän tarkoittavan miljoonia vuosia sitten sukupuuttoon kuolleita hirmuliskoja. Yllättäen dinosaurukset viittaavatkin kuitenkin siihen, että elokuvassa on kloonattu merkittävään ikäänä yltäneet taiteilijat Danny ja Esko Salminen. Strippi 5317.

Monumentti - Fingerpori rautalangasta 21.8.2024

 

Päivän stripissä nainen toteaa, että monumentin voisi siirtää kauemmas seinästä ja paljastaa yleisölle takapuolen. Tällä hän tietenkin tarkoittaa, että yleisö mahtuisi näkemään monumentin myös takaa päin, jos se olisi kauempana seinästä. Heimo ymmärtää tehtävän kuitenkin väärin ja luulee että hänen tulee monumenttia siirrettyään näyttää yleisölle omaa takapuoltaan. Strippi 5316.

Hevoskouluttaja - Fingerpori rautalangasta 20.8.2024

 

Kun hevoskouluttaja sanoo, että tämä on hänen heiniään, hän tarkoittaa että asia on hänen erikoislaansa. Agitoitunut hevonen luulee kuitenkin, että hevoskouluttaja haluaa viedä sen heinät. Strippi 5315.

Rakastelu puistossa - Fingerpori rautalangasta 19.8.2024

 

Päivän Fingerporissa voisi luulla rakastelun tarkoittavan seksin harrastamista, mutta todellisuudessa Homelius vain kutsui vaimoaan rakkaaksi lasten nähden. Strippi 5314.

Pappa-tuna - Fingerpori rautalangasta 17.8.2024

 

Kun kollega kertoo ajavansa kotiin vanhalla Pappa-tunalla, Heimo olettaa hänen tarkoittavan vanhaa Tunturi-mopedia eikä pidä asiaa kovin merkittävänä. Yllättäen tuna tarkoittaakin kuitenkin kollegan puheessa tonnikalaa ja kollega ratsastaa kotiin kalan selässä, mikä on täysin ennenkuulumaton spekattaakkeli. Strippi 5313.

Isokari - Fingerpori rautalangasta 16.8.2024

 

Radion merisäässä Isokarin lämpötilalla luulisi tarkoitettavan Isokari-nimisen rannikkoaseman lämpötilaa, mutta tällä kertaa kyseessä onkin ison Kari-nimisen miehen ruumiinlämpö. Mittauksesta päätellen ison Karin lämpötila on tyypillinen terveen ihmisen lämpötila. Strippi 5312.

Merirosvokapteeni - Fingerpori rautalangasta 15.8.2024

 

Päivän strippi tuo esiin vähän puhutun, mutta ilmiselvän puolen stereotyyppisistä merirosvoista, nimittäin huonot silmät. Perinteisestikin merirosvot kuvataan silmälapun kanssa, mutta stripissä huonoa näkökykyä tuo esiin se, että merirosvokapteeni Blood ei peittämättömälläkään silmällä näe laivoja, vaikka sellainen parhaillaankin lipuu läheltä hänen ohitseen. Mahdollinen tulkinta stripistä on myös se, että kapteeni ei näe oikealla puolellaan olevia laivoja, koska oikea silmä on peitetty. Todellisuudessa merirosvojen silmälapun käyttäminen on voinut liittyä pyrkimykseen säilyttää toisessa silmässä nopea valmius pimeässä laivan ruumassa näkemiseen, eli silmälapulla ei ole välttämättä peitetty vammaa. Strippi 5311.

Päivän strippiä ei ole sponsoroinut Pyhtään puujalka- ja rommitehdas.

Humppamaraton show - Fingerpori rautalangasta 14.8.2024

 

Päivän Fingerporissa humppamaraton esiintyy kahdessa eri merkityksessä. Odotetumpi merkitys olisi se, että humppamaraton tarkoittaa tavallista pitkäkestoisempaa humppaa tai useampaa humppaa peräkkäin. Osoittautuu kuitenkin, että humppamaraton tarkoitti tällä kertaa "ilman Humppa-Maraa". Strippi 5310.

Päivän strippiä ei ole sponsoroinut humppaorkesteri Eläkeläiset.

Alkoholin käytön seurauksiin herääminen - Fingerpori rautalangasta 13.8.2024

 

Kun radiossa kerrotaan, että työpaikoilla on herätty lisääntyneen alkoholinkäytön seurauksiin, on tavallinen tulkinta tästä heräämisestä kuvainnollinen, eli työpaikoilla on huomattu lisääntyneen alkoholinkäytön negatiiviset vaikutukset työteholle tai poissaoloille. Stripissä nähdään sanoista kuitenkin myös kirjaimellinen tulkinta, kun työntekijä herää töissä krapulaisena. Strippi 5309.

Päivän strippiä ei ole sponsoroinut Työterveyslaitos.

Kesko - Fingerpori rautalangasta 12.8.2024

 

Päivän stripissä nähdään Kesko-kauppa eli tutummin K-kauppa. Viereen on perustettu kilpaileva kauppa nimeltään Epäkesko. Tämä on lievästi hauskaa, sillä nimi paitsi kertoo että kyseessä nimenomaan ei ole Keskoon kuuluva kauppa, myös samalla sisältää aivan uuden merkityksen Kesko-nimelle. Epäkesko tarkoittaa että akselin tai pyörivän elementin pyörimisliike ei tapahdu akselin keskipisteen ympäri, vaan jonkin muun, siihen nähden siirtyneen pisteen ympäri, saaden aikaan edestakaista liikettä. Samalla lailla tulkittuna Kesko-nimi tarkoittaisi päinvastaista, eli tasaisesti ja symmetrisesti pyörivää osaa. Todellisuudessa Kesko pörssiyhtiön nimenä ei tarkoita mitään. Strippi 5308.

Päivän strippiä ei ole sponsoroinut K-market Hyrynsalmi.

Jackson Pollockin työhuoneella - Fingerpori rautalangasta 10.8.2024

 

Päivän stripissä ollaan Jackon Pollockin työhuoneella. Pollock oli tunnettu abstraktin expressionismin teoksistaan, jotka hän teki osittain maalia kaatamalla ja roiskimalla suurelle kankaalle. Stripin vitsi on siinä, että jos Pollockin wc-käynti noudattaa samaa kaavaa kuin hänen työtapansa, on wc roiskittu täyteen virtsaa ja ulostetta, kuten oven avaavan miehen ilmeestäkin voi päätellä. Strippi 5307.

Päivän rautalankaporia ei ole sponsoroinut Arteljee taidetarvikkeet.

Vahva olut - Fingerpori rautalangasta 9.8.2024

 

Kun Heimo sanoo oluen olevan liian vahva, luulisi tämän tarkoittavan että oluen maku on liian voimakas Heimon makuun. Osoittautuu kuitenkin, että olut luonteeltaan Heimoa vahvempi ja voimakastahtoisempi, joten olut käskyttää alistuvaa Heimoa. Strippi 5306.

Päivän Rautalankaporia ei ole sponsoroinut Vallilan Panimo.

Maarit Hurmerinta levyttää - Fingerpori rautalangasta 8.8.2024

 

Päivän stripin huumori perustuu puujalkaan, jossa levytysstudiossa laulua tallentava Maarit Hurmerinta vastaa haluavansa kuulokkeisiinsa vain "line A" -kanavan. Vastaus sisältää puujalkavitsin, sillä mikserin A-kanvaa tarkoittava "line A" kuulostaa lausuttuna samalta kuin "lainaa". Niinpä kun Maarit Hurmerinta sanoo "line A" vain, hän tulee samalla sanoneeksi "Lainaa vain", joka on hänen laulamansa tunnetun kappaleen nimi. Strippi 5305.

Nurmikolla kasteessa kävely - Fingerpori rautalangasta 7.8.2024

 

Päivän Fingerporissa Allan kävelee kasteessa kahdessa eri merkityksessä. Aluksi Allan tarkoittaa kasteessa kävelyllä aamukastetta, eli säääilmiötä jossa kostea ilma ja alle kastepisteen laskenut maan lämpötila saa aikaan vesipisaroita maahan. Allanin tietämättä hän kävelee kuitenkin myös hyönteisten kasteen, eli kristillisen nimenoantotoimituksen läpi. Strippi 5304.

Lattiasieni iskee - Fingerpori rautalangasta 6.8.2024

 

Päivän stripissä Allan etsii tietoa siitä, mitä tehdä, kun lattiasieni iskee. Lattiasieni on yleensä rakenteissa kasvava sieni, joka voi aiheuttaa vahinkoa talolle. Stripin huumori perustuu kaksimielisyyteen: "iskeminen" tarkoittaa ilmestymisen lisäksi myös flirttailua. Toisessa ruudussa lattiasieni onkin muuttunut flirttailevaksi olennoksi. Stripin vitsi syntyy tästä odottamattomasta käänteestä, jossa lattiasieni ei aiheutakaan rakennusongelmia vaan alkaa iskemään Allania. Strippi 5303.

Koirat rekisteriin - Fingerpori rautalangasta 5.8.2024

 

Kun mies on kuullut, että kaikki koirat on laitettava rekisteriin, hän on ymmärtänyt asian väärin. Mies luulee että koirien kuvat on laitettava auton rekisterikilpeen, kun todellisuudessa tarkoituksena on, että vuodesta 2023 kaikki Suomessa olevat koirat on lisättävä Ruokaviraston ylläpitämään koirarekisteriin. Strippi 4967. Uusinta.

Kissakahvila - Fingerpori rautalangasta 3.8.2024

 

Päivän stripissä kissakahvila tarkoittaa yllättäen sitä, että kahvila on tarkoitettu vain kissoille, eli ihmiset eivät ole tervetulleita kahvilaan. Tavallisemmin kissakahvila tarkoittaa ihmisille tarkoitettua kahvilaa, jossa asuu kissoja. Strippi 5302.

Yhteys edesmenneeseen työtoveriin - Fingerpori rautalangasta 2.8.2024

 

Päivän Fingerporissa meedio yrittää ottaa yhteyden edesmenneeseen teleoperaattorin työntekijään. Tilanteesta tekee hauskan se, että kun yhteydenotto ei onnistu, kristallipallo ilmoittaa tästä aivan samoilla sanoilla kuin teleoperaattori tapauksessa, jossa tavoiteltavan henkilön puhelimeen ei saada yhteyttä. Strippi 5301.

Munien laskeminen - Fingerpori rautalangasta 1.8.2024

 

Kun Heimo kuulee radiosta, että monenmoista vipeltäjää kerääntyy vesistöille laskemaan muniaan, tarkoittaa tämä todennäköisesti lintujen munimisen alkamista. Munien laskeminen saa Heimon mielessä kuitenkin myös toisenlaisen merkityksen, kun ryhmä sotilaita marssii paikalle laskien toistuvasti kahteen pysyäkseen tahdissa. Niinpä Heimon näkökulmasta voi syntyä tulkinta, että vipeltäjiltä tarkoitetaan sotilaita, jotka laskevat muniensa, eli kivestensä lukumäärää. Strippi 5300.